Yksinkertaista. Aina vain yksinkertaista.

Avainsanat

sen no rikyu

Olen pitänyt itseäni aika ei-materialistisena henkilönä. En halua hankkia tavaraa statussymboleiksi, ja aika ajoin olen käynyt tavaroitani läpi ja heittänyt pois niitä, mitä en tarvitse. On vapauttavaa päästä eroon turhasta tavarasta. Nyt on jälleen kerran tullut aika vähentää tavaroita, ja siihen projektiin liittyen olen myös lukenut netissä minimalismi-blogeja.

O-ou. Lukemani on saanut minut huomaamaan, että minullahan on tavaraa vaikka muille jakaa. Olen esimerkiksi säilyttänyt erään lehden vuosikertoja siksi, että saattaisin joskus lukea niitä uudestaan. Olen säilyttänyt kirjoja, koska pidän kirjoista fyysisinä objekteina ja koska olisi kiva olla sellainen ihminen, jolla on paljon kirjoja. Ja tietysti koska ehkä jonain päivänä luen sen ja sen kirjan uudestaan. Minulla on vaatteita ja kenkiä, joita en koskaan tule käyttämään, mutta joita olen säästänyt kaiken varalta.

Niin, suurin osa turhista tavaroistani on “kaiken varalta” -tavaroita. On myös tavaroita, joilla on tunnearvoa, kuten rakkailta ihmisiltä saadut lahjat, mutta joilla en (enää) tee mitään. Niitä on uskomattoman vaikea heittää pois. Vaikka luopuminen on vaikeaa, haluan silti päästä eroon kaikesta turhasta. Enimmän aikaa ympärilläni on kaaos, koska minulla on liikaa tavaraa, jota en jaksa pitää järjestyksessä. Sellainen ympäristö ahdistaa.

Minimalismi on samalla puoleensavetävää ja pelottavaa. Miltä tuntuisi olla vapaa siteistä tavaraan? Jos voisi vaikka pakata tavarat muutamaan matkalaukkuun ja olla vapaa lähtemään minne vain, ilman että tarvitsisi huolehtia siitä, mitä kaikelle lopulle tavaralle tapahtuu. Sellainen tuntuu toiveajattelulta. Mutta toisaalta, kun käyn läpi tavaroitani, huomaan, kuinka vähän on sellaisia tavaroita, joiden menettämistä todella surisin.

Yksinkertaista. Siinä neuvo, jota haluan noudattaa — myös muuten kuin siivotessani. Jälleen kerran Sen no Rikyû on inspiraationani:

Tee ei ole muuta kuin tätä:
Ensin kiehautat veden,
Sitten haudutat teen.
Sitten juot teen asianmukaisesti.
Tässä kaikki mitä sinun on tarpeen tietää.

Teeseurasta

Ollessani teini-ikäinen perheelläni oli tapana kokoontua illalla keittiön pöydän ääreen juomaan teetä. Pannullinen toisensa jälkeen kului, kun juttelimme ja paransimme maailmaa. Muistelen kaiholla noita aikoja. Nykyään suurimman osan aikaa nautin teeni yksin. Ei niin, että yksinäiset teehetket huonoja olisivat. Välillä on saatava olla yksin, ja yksinäisillä teehetkillä on aivan oma viehätyksensä. Kuitenkin teen nauttimisessa hyvässä seurassa on jotain aivan erityistä.

Hobbes kirjoitti kerran siitä, mikä tekee joistain ihmisistä hyvää teeseuraa ja toisista, vaikka he olisivat kuinka hyvää seuraa muuten, huonoa teeseuraa. Hän käyttää Sen no Rikyûn luomia käsitteitä wa (harmonia), kei (kunnioitus), sei (puhtaus) ja jaku (mielenrauha) etsiessään selitystä kysymykseen siitä, kuka on hyvää teeseuraa. Hän tulee siihen lopputulokseen, että vain kun nämä kaikki piirteet ovat läsnä, voi puhua hyvästä teeseurasta. Hobbesin kirjoitus sai minut miettimään, millaista teeseuraa kaipaan ja mikä toisaalta on todellinen tilanteeni.

Tapaan ystäviäni kohtalaisen usein teen merkeissä, joko kahvilassa tai sitten jonkun kotona. Silloin tee on yleensä vain fasilitaattorin roolissa. Ei ole niin väliä, minkälaista teetä juo, kunhan sitä on tarjolla. Itse asiassa, kaikkein monivivahteikkaimmat teet kannattaakin jättää toisenlaisiin tilanteisiin, koska tällaisessa tilanteessa teen makuun ja tuoksuun ei kuitenkaan kiinnitä niin paljon huomiota. Tämä on sosiaalista teenjuontia ja se minulle tavallisin tapa juoda teetä silloin, kun en juo sitä yksin.

Joskus sen sijaan kokoonnumme yhteen tarkoituksenamme maistella teetä. Ystäväni H:n järjestämät teetapaamiset ovat jossain tämän ja sosiaalisen teenjuonnin välimaastossa. Tapaamiset ovat ehkä liian suuria, jotta teehen voisi keskittyä kunnolla, mutta jotain maistelun hengestä on kuitenkin jäljellä. Olen myös ollut järjestämässä teen maisteluiltoja pienelle porukalle kahdesti tämän vuoden kevään aikana. Niissä saatoimme paremmin keskittyä itse teehen ja keskustella siitä.

Kolmas tapa juoda teetä on vain hiljentyä ja nauttia teestä. Tätä tapaa on vaikein noudattaa ystävien kanssa. Tällöin varmasti Rikyûn termeillä wa, kei, sei ja jaku on kaikkein suurin merkitys. Olen hyvin harvoin kokenut tällaisen rauhoittumisen perheeni kanssa.

Kaikki tavat ovat omalla tavallaan aitoja. Niillä on kaikilla eri tarkoitus, ja ainakin minä kaipaan jokaista niistä omaan elämääni. Välillä on mukava vaihtaa ajatuksia ja parantaa maailmaa, ja mikäpä sopisi siihen paremmin kuin teen ääressä istuskeleminen. Toisinaan taas on hauskaa alkaa hifistelijäksi ja vertailla eri teelaatuja. Ja se kaikkein vaikein, ainakin minulle, on hiljentyminen teen äärelle. Siihen tarvitaan aivan erityisen sopivaa seuraa, jos seuraa ylipäätään haluaa.

Tänään on puerh-päivä

Halutti teetä. Tuijotin vähiin käyvää teevalikoimaani, enkä oikein osannut päättää, mitä teetä tehdä. Ehkä senchaa? Mutta ei, liian terävää tämänhetkiseen mielentilaani. Oolongkaan ei houkuttanut; jokin siinäkin mätti. Sitten keksin: puerhia! Siinä on sekä ytyä että pehmeyttä. Täydellinen valinta sateisena kesäpäivänä.

En ole tummien teelaatujen ystävä. Mitä enemmän teetä on hapetettu, sen vähemmän siitä yleensä pidän. Mielikuvissani mustat teet ovat vähemmän vivahteikkaita kuin miedommat teet. Syynä moiseen mielikuvaan saattaa olla se, että en ole erityisen hienoja mustia teelaatuja kokeillut. Minulle musta tee on sitä peruskamaa, jota kahviloissa saa. Paremman makuisia mustia teelaatujakin on varmasti olemassa. Olen vain niin ennakkoluuloinen ja kaavoihin kangistunut, että juon mieluummin miedompaa teetä.

Kun sain puerhia ensimmäistä kertaa eteeni, sen väri sai minut ajattelemaan mustia teelaatuja, ja ajattelin hiljaa mielessäni, että pitäisikö tästä teestä muka tykätä. Kun se sitten vielä haisi navetalta, niin en ollut erityisen innokas maistamaan sitä. En kuitenkaan sanonut mitään ääneen, koska teeblogien lukeminen oli saanut minut uskomaan, että puerh on jotain tosi hienoa.

Maistoin sitä varovasti kupistani. En varsinaisesti pitänyt siitä, mutta en myöskään inhonnut sitä. Se oli jotain aivan erilaista, mihin olin tottunut. Navettainen, kyllä, mutta myös pehmeä ja samaan aikaan voimakas. Paljon vivahteikkaampi kuin mikään musta tee, mitä olin koskaan maistanut. Tästä kokemuksesta rohkaistuneena uskalsin maistaa puerhia, kun sitä oli taas seuraavan kerran tarjolla. Muutaman kerran jälkeen olin aivan rakastunut siihen.

Teebloggaajat olivat oikeassa. Puerh on jotain tosi hienoa.

Teehifistelystä

Laitan kattilan hellalle ja seuraan veden lämpenemistä. Kun nouseva höyry ja vedestä kuuluva ääni kertovat, että veden lämpötila on suunnilleen oikea, nostan kattilan hellalta. Kaadan veden Tian Mu Qing Ding -teelehdille pieneen kyuusu-muotoiseen teekannuuni, josta saan yhden puolentoista desin kupillisen teetä. En halua juoda pussiteetä, ja harvoin tartun myöskään keisarinmorsiamiin ja tiikerinpäiväuniin.

Ohjelmoin ajastimen hälyttämään kahden minuutin kuluttua, sillä olen huomannut, että muutoin saatan unohtaa teen hautumaan puoleksi tunniksi. Kun ajastin hälyttää, kaadan teen ohueen posliiniseen teekuppiin. En laita kuppiin sen enempää maitoa, sokeria, hunajaa kuin sitruunaviipaleitakaan. Ne sopivat mielestäni lähinnä pussiteelle, sillä ne peittävät hyvän teen maun. Jotkut tummat teet tosin maistuvat hyvältä maito- tai kermatilkan kanssa.

Olenko teehifisti?

Toisaalta minulla ei ole saviliettä teeveden keittämistä varten – eikä edes vedenkeitintä, jonka lämpötilaa voi säätää. Käytän teräksistä kattilaa ja sähköhellaa. Teeni ei myöskään maksa maltaita, vaikka se hieman kalliimpaa taitaa olla. Teekuppini ei ole pieni malja, vaan länsimaalaistyylinen korvallinen kuppi, jolla on aluslautanen ja jonka ostin Anttilasta 75 sentillä. Olen jokseenkin varma, että sen on itse asiassa tarkoitus olla kahvikuppi. Teekannuni puolestaan maksoi 15 euroa.

Ystäväni H on tämän kevään aikana ollut järjestämässä useampia teetapaamisia. Tunnen oloni siellä hifistelijäksi, koska minulle veden lämpötilalla on merkitystä, koska en pidä rooibosta teenä ja koska mielestäni maustamaton tee on parempaa kuin maustettu – joitain poikkeuksia, kuten hyvää jasmiiniteetä, lukuun ottamatta. Kun taas luen teeblogeja, tunnen oloni hyvin aloittelijaksi ja tietämättömäksi moukaksi.

Hifistelykin on suhteellista.

Jääteekesä

Avainsanat

fancy oolong, liptonin teet, pai mu tan, pi lo chun, roberts coffeen teet, thehuoneen teet

Ystäväni H järjesti muutama viikko sitten jääteetapaamisen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sää oli mitä epäsuotuisin: ei nyt ihan vettä satanut, mutta viikon helleaalto taittui vihdoin sinä päivänä ja tuuli oli viileä. Maistelimme siitä huolimatta jääteetä kasvihuoneiden aulassa ja tarjosimme sitä myös muille kävijöille.

Siihen asti ainoa kosketukseni jääteehen oli ollut kaupan valmis tee, mutta nyt pääsin maistelemaan itse tehtyä jääteetä. H oli tehnyt minttuista teetä, kun taas Leo toi jasmiiniteetä hedelmänpaloilla maustettuna. Minä käytin Théhuoneen Formosa Fancy Oolongia, josta Leo ja minä olimme kerran todenneet, että se oli ihan hyvä tee mutta että siitä puuttui potentiaalia. Nauroimme kuvauksellemme, ja mietimme, mitä ihmettä mahdoimme tarkoittaa. Yllättävän hyvä jäätee siitä ainakin tuli, ja Leo totesikin, että voin käyttää koko sadan gramman pussin jääteehen.

Olen sen jälkeen tehnyt jääteetä myös Liptonin Green Tea Intense Mint -teepusseista (tee maistui hieman minttuhammastahnalta) sekä Robert’s Coffeesta ostetusta Pai Mu Tanista. Hyvää ne olivat molemmat. Epäilemättä sokeri auttoi asiaa. Mietimme ystäväni T:n kanssa perjantaina jälleen jääteetä siemaillessamme, että sitä voisi kokeilla myös ilman sokeria.

Nyt on ilma jälleen viilentynyt, ja minun tekee mieli lämmintä teetä jääteen sijaan. Tänään kaivoin jostain pussin pohjalta viimeisiä lusikallisia Théhuoneen luomu Formosa Pi Lo Chun Superioria. Pikkuisen vielä jäi teetä jäljelle – ehkä kahteen yhden kupin haudutukseen. Teevarastot käyvät vähiin. Pian on aika täydentää niitä taas. Myös potentiaaliton Formosa Fancy Oolong alkaa olla lopussa. Jääteenähän sitä on kulunut.

Keskiyön aurinko