Aivan alkuun huomautus, että tämä tee on nyt vuoden vanhaa. Parempia tuloksia voisi saada tuoreella teellä.

Tee tuoksuu kupissa lähinnä mustalle teelle. Siinä tosin on hienoinen kinuskinen vivahde. Viimeksi tee maistui vetisen kitkerältä, joten tällä kertaa laitoin enemmän teelehtiä ja haudutin lyhyemmän aikaa. Vetisyys katosi, mutta kitkerä jälkimaku ei. Enkä edellenkään tunnista kinuskista makuvivahdetta.

Voi hyän tähen, kuten mummini sanoisi. Onko tätä pakko juoda?

Pelkään pahoin, että teeseuramme aktiivisuus taitaa hiipua. Ystäväni H, joka tapaamisia on järjestänyt, on poissa kaupungista pidemmän aikaa, eikä kukaan muu ole oikein ottanut ohjia käsiinsä. Tietysti nyt on vielä aikaista sanoa, sillä tätä vuotta on kulunut vasta kolmetoista päivää. Pahoin kuitenkin pelkään, että ennustukseni käy toteen. Niin usein käy tämänkaltaisille, yhden ihmisen vetämille hankkeille.

Ajatukseni tämän suhteen ovat ristiriitaiset. Toisaalta on ollut kiva tavata uusia ihmisiä teen merkeissä. Toisaalta taas suuret kokoontumiset eivät ole aivan minun mieleeni. Olen nauttinut eniten kokoontumisista, joissa on ollut vähemmän väkeä, kuten silloin kun vietimme englantilaista teeiltaa Leon luona.

Minulla itselläni ei taida olla lusikoita, eikä välttämättä haluakaan, alkaa teeiltojen järjestelyvastuuseen, varsinkaan yksin. Olen kuitenkin kerran jo järjestänyt pienimuotoisen teeillan kotonani. Toisella kertaa pääosassa olivat neuleet, mutta teetä ei myöskään unohdettu. Haluankin järjestää näitä pieniä teeiltoja lisää. Olisikohan helmikuu sopiva aika?

Eilen halusin kuitenkin kovasti tuntea teen rauhoittavan ja samalla kertaa piristävän vaikutuksen. Tein kupillisen valkoista puerhia. Istuin sohvalla ja nautiskelin. Tänään halusin lisää teetä, ja vuorossa oli Jade DongDing -oolong. Tunsin, kuinka jokaisen siemauksen myötä ajatukseni rauhoittuivat. Kuinka olen saattanut olla ilman tätä?

Kaaos ei houkuta rauhoittumaan. Ajatukset pyörivät päässä ja ahdistaa. On vaikea antaa ajatusten leijailla ja vain olla. Teen juonti jää sivuun, sillä muodostaessaan pienen rauhan saarekkeen se on itse asiassa muistutus kaikesta siitä sekasorrosta ympärillä. Ja kaikki tämä vain pahentaa kaaoksen tuomaa ahdistusta, eikä voimia riitä sen taltuttamiseen. Noidankehä on valmis.

On ihmeellistä, miten kupillinen värjättyä ja maustettua vettä saattaa luoda rauhan. Ympärilläni on nyt pieni kupla, säteeltään ehkä puoli metriä, jonka sisälle kaaos ei pääse. On totta, että tämä pieni kupla saa ympärilläni olevan kaaoksen näyttämään vieläkin pahemmalta. Yllättäen havainto ei ahdistakaan vaan täyttää minut päättäväisyydellä. On aika käydä käsiksi kaaokseen.

Mutta ensin vielä kupillinen teetä.

Pussin kyljessä oleva informaatio on jokseenkin hämmentävää:

Karpalon ja kinuskin makuinen musta lehtitee. Nauti hehkuvan lämpimästä mustan ja valkoisen teen pehmeästä mausta. Aisti raikas karpalo herkullisen kinuskin kera. Anna hyvän teen rauhoittaa ja lämmittää hymyyn.

Ei tämä tee kyllä näytä yhtään siltä, että siellä olisi mustaa ja valkoista teetä sekaisin. Ainesosaluettelo ei anna apua, sillä se sanoo ainesosien olevan vain tee ja hedelmäöljy. Uskotaan siis, että kyseessä on musta tee, kuten (tällä hetkellä puuttelliset) aistit sanovat.

Muistaakseni tämä tee tuoksuu pussissa ihanalta, ja nytkin kun tukkoisella nenällä haistelen, niin kyllä siellä selvä kinuskimainen tuoksu tuntuu. Valmiissa teessäkin tuntuu aavistus samanlaista tuoksua. Voisi tuntua enemmänkin, jos pystyisin haistamaan sen.

Tuoksu on siis kiva, mutta maku tuottaa pettymyksen. No jos oikein tunnustelee, niin ehkä maustakin saattaa löytää jotain kinuskimaisuutta, mutta aika lailla saa sitä etsiä. Ja mausta ei voi sanoa sen olevan pehmeä, jollei sillä sitten tarkoiteta jonkinlaista vetisyyden ja kitkeryyden sekoitusta. Lieneekö tee ollut liian kauan kaapissani? Vai pitäisikö kokeilla suurempaa annostusta lehtiä lyhyemmällä haudutusajalla? Tällä kertaa käytin vajaan teelusikallisen lehtiä 150 ml vettä kohti ja haudutin kolme minuuttia.

Tai ehkä tee ei yksinkertaisesti vain ole kovin hyvää.

Täytyy kokeilla tätä teetä vielä toistekin, toisenlaisilla parametreilla valmistettuna. Niin, ja silloin kun hajuaistinikin toimii paremmin.

Tuoksu vaikuttaa yllättävän paljon teenautintoon. Marrakesh thé esimerkiksi tuoksuu huumaavasti mintulta, mutta nyt en haista sitä muuta kuin aavistuksen verran. Tämän tuloksena teekin maistuu omituiselta. Hyvää se edelleen on, mutta se ei maistu samalta kuin tavallisesti. Maku on samaan aikaan jotenkin terävämpi ja latteampi. Tuoksu ilmeisesti pehmentää makua ja tekee sen monivivahteisemmaksi.

Tällä viikonlopulla ystäväni H järjesti jälleen teetapaamisen. Tarkoituksena oli tehdä kävelyretki ja juoda sen jälkeen teetä, mutta sää muutti suunnitelmat niin, että kävelyretki jäi väliin. Olin niin väsynyt, että en jaksanut lähteä paikalle edes teetä juomaan. Taisi olla flunssa jo tulossa päälle.

Viime viikonloppuna tapasin kuitenkin muutamia ystäviä teen merkeissä. Järjestin “teetä ja neulontaa” -illan kotonani, ja kutsuin ystäviäni sinne. Meitä oli yhteensä neljä, joista kolme oli paikalla kutimien kanssa, ja neljäs keskittyi vain teehen. Maistelimme Théhuoneen vihreää Jade Snow -teetä ja The Ouncen mustaa Hopeinen Sikkim -teetä. Lopulta, kun vain yksi ystävistäni oli enää paikalla, joimme kannullisen Théhuoneen Jade DongDing -oolongia. Jade DongDing varsinkin on mielenkiintoisen näköinen tee, mutta siitä ehkä enemmän joku toinen kerta, kunhan saan otettua joitain kuvia siitä.

If you have one pot
And can make your tea in it
That will do quite well.
How much does he lack himself
Who must have a lot of things?

Ympärilläni on tavaraa vaikka muille jakaa. Tästä huolimatta haluan sitä lisää. Olisi kiva, jos olisi sitä tai tätä. Lautapelejä, joita voisi pelailla ystävien kanssa. Erilliset teekannut erilaisille teelajeille. Pyykinpesukone, että ei tarvitsisi mennä alakertaan pesemään pyykkiä. Ja niin edespäin. Saatte varmaan käsityksen asiasta: ei mitään kohtuutonta vuorta turhaa tavaraa, mutta ei toisaalta sellaistakaan, mitä nyt välttämättä tarvitsisi. Välillä myös kyllä sitä turhaakin tavaraa.

Minulla on neljä teekannua. Kun seuraan joidenkin teetä syvällisesti harrastavien blogeja, huomaan, että oma kokoelmani on äärimmäisen pieni. Teekannukokoelmani on lisäksi muodostettu niin, että minulla on vain kannu eri kokoisia teeseurueita varten. Muutoin valmistan kaikki teeni samassa kannussa, mikä ei näin tarkemmin ajatellen ole ehkä paras tapa. Kokoelmani palvelee minua kuitenkin hyvin. Itse asiassa toiseksi pienimmän kannun voisin jopa antaa pois, sillä en käytä sitä enää.

Edellisestä huolimatta en ole kuitenkaan immuuni teekannukuumeelle. Haluan useampia, kauniimpia, eri kokoisia. Posliinia, lasia, yixing-keramiikkaa, tokoname-keramiikkaa. Enkä ole vielä edes maininnutkaan teekuppeja tai oheisvälineitä. Ilmiselvästi olen aivan yhtä materialistinen kuin suurin osa muistakin ihmisistä.

Ja kuitenkin, samaan aikaan kun haluan lisää, haluan myös vähemmän. Vähemmän sekasortoa ympärilläni, vähemmän tavaroita, vähemmän kiirettä. Olen sittenkin downshiftaaja, yksinkertaisen elämän kannattaja, minimalisti, tai miksi ikinä haluattekin sitä kutsua. En osaa oikein yhdistää näitä kahta puolta itsestäni: materialistia ja minimalistia. Lisää vai vähemmän, siinäpä pulma.

Mietiskelen ylläolevaa lainausta. Jälleen kerran Sen no Rikyû palauttaa maan pinnalle. Pitäisiköhän ehkä teipata muutama hänen ajatelmistaan jääkaapin oveen, niin että muistaisin, että tee ei kaipaa krumeluureja eikä monimutkaisuutta. Eikä tietysti mikään muukaan elämässä.

Mintun tuoksu onkin niin voimakas, että se tulee pussista selkeästi läpi. Englanninkielisen Wikipedian mukaan gunpowder-teessä sanotaan usein olevan paksu ja voimakas maku, mutta tässä teessä ei tee itsessään paljon tuoksu eikä maistu, sillä minttu on niin voimakas yrtti. Toisaalta olen kyllä joskus juonut mintusta tehtyä yrttihauduketta, eikä se ollut niin hyvää kuin minttutee, joten jokin vaikutus mukana olevilla teelehdillä täytyy olla.

Gunpowder-tee (kiinaksi zhu cha) on kiinalaista vihreää teetä, jossa jokainen lehti on rullattu pieneksi pyöreäksi pelletiksi. Tee tulee yleensä Zhejiangin provinssista, vaikka sitä nykyään tuotetaan muuallakin Kiinassa sekä Taiwanissa ja Sri Lankassa. Teen nimi tulee luultavasti siitä, että sen muoto muistuttaa ruutia. On myös mahdollista, että sen nimi tulee mandariinikiinan fraasista gang pao de, jonka Wikipedia kääntää englanniksi fraasilla “freshly brewed”. Wikipedian mukaan gunpowderia ostettaessa on tärkeää katsoa, että pelletit ovat kiiltäviä, koska se on merkki kohtalaisen tuoreesta teestä. Minun teeni ei kuitenkaan ole ollenkaan kiiltävää, vaan pelletit näyttävät kuivilta käppyröiltä. Mukana on myös pieniä puumaisia tikkuja, joista en osaa sanoa, ovatko ne mintusta vai teepensaasta.

Gunpowder-teetä käytetään Maghreb-alueella Pohjois-Afrikassa Touareg-teen eli minttuteen valmistukseen. Touareg-tee on Wikipedian mukaan todella makeaa, ja minun täytyy myöntää, että vaikka en tavallisesti käytä teessä maketusta, niin Marrakesh théhen lisään hieman sokeria, sillä se sopii mintun maun kanssa hyvin yhteen. En kuitenkaan mene niin pitkälle kuin pohjoisafrikkalaiset, jotka laittavat noin viisi teelusikallista sokeria yhtä teelusikallista teelehtiä kohden.

Mielestäni minttutee sopii hyvin lohtuteeksi. Ehkä kyse on siitä, että laitan teehen hieman sokeria, sillä sokerin syöntihän tuottaa mielihyvää. Ehkä mintussa itsessään on myös jotain, joka rauhoittaa. Ainakin sitä on perinteisesti käytetty esimerkiksi unettomuuden hoidossa.

O-ou. Lukemani on saanut minut huomaamaan, että minullahan on tavaraa vaikka muille jakaa. Olen esimerkiksi säilyttänyt erään lehden vuosikertoja siksi, että saattaisin joskus lukea niitä uudestaan. Olen säilyttänyt kirjoja, koska pidän kirjoista fyysisinä objekteina ja koska olisi kiva olla sellainen ihminen, jolla on paljon kirjoja. Ja tietysti koska ehkä jonain päivänä luen sen ja sen kirjan uudestaan. Minulla on vaatteita ja kenkiä, joita en koskaan tule käyttämään, mutta joita olen säästänyt kaiken varalta.

Niin, suurin osa turhista tavaroistani on “kaiken varalta” -tavaroita. On myös tavaroita, joilla on tunnearvoa, kuten rakkailta ihmisiltä saadut lahjat, mutta joilla en (enää) tee mitään. Niitä on uskomattoman vaikea heittää pois. Vaikka luopuminen on vaikeaa, haluan silti päästä eroon kaikesta turhasta. Enimmän aikaa ympärilläni on kaaos, koska minulla on liikaa tavaraa, jota en jaksa pitää järjestyksessä. Sellainen ympäristö ahdistaa.

Minimalismi on samalla puoleensavetävää ja pelottavaa. Miltä tuntuisi olla vapaa siteistä tavaraan? Jos voisi vaikka pakata tavarat muutamaan matkalaukkuun ja olla vapaa lähtemään minne vain, ilman että tarvitsisi huolehtia siitä, mitä kaikelle lopulle tavaralle tapahtuu. Sellainen tuntuu toiveajattelulta. Mutta toisaalta, kun käyn läpi tavaroitani, huomaan, kuinka vähän on sellaisia tavaroita, joiden menettämistä todella surisin.

Yksinkertaista. Siinä neuvo, jota haluan noudattaa — myös muuten kuin siivotessani. Jälleen kerran Sen no Rikyû on inspiraationani:

Tee ei ole muuta kuin tätä:
Ensin kiehautat veden,
Sitten haudutat teen.
Sitten juot teen asianmukaisesti.
Tässä kaikki mitä sinun on tarpeen tietää.

Hobbes kirjoitti kerran siitä, mikä tekee joistain ihmisistä hyvää teeseuraa ja toisista, vaikka he olisivat kuinka hyvää seuraa muuten, huonoa teeseuraa. Hän käyttää Sen no Rikyûn luomia käsitteitä wa (harmonia), kei (kunnioitus), sei (puhtaus) ja jaku (mielenrauha) etsiessään selitystä kysymykseen siitä, kuka on hyvää teeseuraa. Hän tulee siihen lopputulokseen, että vain kun nämä kaikki piirteet ovat läsnä, voi puhua hyvästä teeseurasta. Hobbesin kirjoitus sai minut miettimään, millaista teeseuraa kaipaan ja mikä toisaalta on todellinen tilanteeni.

Tapaan ystäviäni kohtalaisen usein teen merkeissä, joko kahvilassa tai sitten jonkun kotona. Silloin tee on yleensä vain fasilitaattorin roolissa. Ei ole niin väliä, minkälaista teetä juo, kunhan sitä on tarjolla. Itse asiassa, kaikkein monivivahteikkaimmat teet kannattaakin jättää toisenlaisiin tilanteisiin, koska tällaisessa tilanteessa teen makuun ja tuoksuun ei kuitenkaan kiinnitä niin paljon huomiota. Tämä on sosiaalista teenjuontia ja se minulle tavallisin tapa juoda teetä silloin, kun en juo sitä yksin.

Joskus sen sijaan kokoonnumme yhteen tarkoituksenamme maistella teetä. Ystäväni H:n järjestämät teetapaamiset ovat jossain tämän ja sosiaalisen teenjuonnin välimaastossa. Tapaamiset ovat ehkä liian suuria, jotta teehen voisi keskittyä kunnolla, mutta jotain maistelun hengestä on kuitenkin jäljellä. Olen myös ollut järjestämässä teen maisteluiltoja pienelle porukalle kahdesti tämän vuoden kevään aikana. Niissä saatoimme paremmin keskittyä itse teehen ja keskustella siitä.

Kolmas tapa juoda teetä on vain hiljentyä ja nauttia teestä. Tätä tapaa on vaikein noudattaa ystävien kanssa. Tällöin varmasti Rikyûn termeillä wa, kei, sei ja jaku on kaikkein suurin merkitys. Olen hyvin harvoin kokenut tällaisen rauhoittumisen perheeni kanssa.

Kaikki tavat ovat omalla tavallaan aitoja. Niillä on kaikilla eri tarkoitus, ja ainakin minä kaipaan jokaista niistä omaan elämääni. Välillä on mukava vaihtaa ajatuksia ja parantaa maailmaa, ja mikäpä sopisi siihen paremmin kuin teen ääressä istuskeleminen. Toisinaan taas on hauskaa alkaa hifistelijäksi ja vertailla eri teelaatuja. Ja se kaikkein vaikein, ainakin minulle, on hiljentyminen teen äärelle. Siihen tarvitaan aivan erityisen sopivaa seuraa, jos seuraa ylipäätään haluaa.

En ole tummien teelaatujen ystävä. Mitä enemmän teetä on hapetettu, sen vähemmän siitä yleensä pidän. Mielikuvissani mustat teet ovat vähemmän vivahteikkaita kuin miedommat teet. Syynä moiseen mielikuvaan saattaa olla se, että en ole erityisen hienoja mustia teelaatuja kokeillut. Minulle musta tee on sitä peruskamaa, jota kahviloissa saa. Paremman makuisia mustia teelaatujakin on varmasti olemassa. Olen vain niin ennakkoluuloinen ja kaavoihin kangistunut, että juon mieluummin miedompaa teetä.

Kun sain puerhia ensimmäistä kertaa eteeni, sen väri sai minut ajattelemaan mustia teelaatuja, ja ajattelin hiljaa mielessäni, että pitäisikö tästä teestä muka tykätä. Kun se sitten vielä haisi navetalta, niin en ollut erityisen innokas maistamaan sitä. En kuitenkaan sanonut mitään ääneen, koska teeblogien lukeminen oli saanut minut uskomaan, että puerh on jotain tosi hienoa.

Maistoin sitä varovasti kupistani. En varsinaisesti pitänyt siitä, mutta en myöskään inhonnut sitä. Se oli jotain aivan erilaista, mihin olin tottunut. Navettainen, kyllä, mutta myös pehmeä ja samaan aikaan voimakas. Paljon vivahteikkaampi kuin mikään musta tee, mitä olin koskaan maistanut. Tästä kokemuksesta rohkaistuneena uskalsin maistaa puerhia, kun sitä oli taas seuraavan kerran tarjolla. Muutaman kerran jälkeen olin aivan rakastunut siihen.

Teebloggaajat olivat oikeassa. Puerh on jotain tosi hienoa.