Laitan kattilan hellalle ja seuraan veden lämpenemistä. Kun nouseva höyry ja vedestä kuuluva ääni kertovat, että veden lämpötila on suunnilleen oikea, nostan kattilan hellalta. Kaadan veden Tian Mu Qing Ding -teelehdille pieneen kyuusu-muotoiseen teekannuuni, josta saan yhden puolentoista desin kupillisen teetä. En halua juoda pussiteetä, ja harvoin tartun myöskään keisarinmorsiamiin ja tiikerinpäiväuniin.
Ohjelmoin ajastimen hälyttämään kahden minuutin kuluttua, sillä olen huomannut, että muutoin saatan unohtaa teen hautumaan puoleksi tunniksi. Kun ajastin hälyttää, kaadan teen ohueen posliiniseen teekuppiin. En laita kuppiin sen enempää maitoa, sokeria, hunajaa kuin sitruunaviipaleitakaan. Ne sopivat mielestäni lähinnä pussiteelle, sillä ne peittävät hyvän teen maun. Jotkut tummat teet tosin maistuvat hyvältä maito- tai kermatilkan kanssa.
Olenko teehifisti?
Toisaalta minulla ei ole saviliettä teeveden keittämistä varten – eikä edes vedenkeitintä, jonka lämpötilaa voi säätää. Käytän teräksistä kattilaa ja sähköhellaa. Teeni ei myöskään maksa maltaita, vaikka se hieman kalliimpaa taitaa olla. Teekuppini ei ole pieni malja, vaan länsimaalaistyylinen korvallinen kuppi, jolla on aluslautanen ja jonka ostin Anttilasta 75 sentillä. Olen jokseenkin varma, että sen on itse asiassa tarkoitus olla kahvikuppi. Teekannuni puolestaan maksoi 15 euroa.
Ystäväni H on tämän kevään aikana ollut järjestämässä useampia teetapaamisia. Tunnen oloni siellä hifistelijäksi, koska minulle veden lämpötilalla on merkitystä, koska en pidä rooibosta teenä ja koska mielestäni maustamaton tee on parempaa kuin maustettu – joitain poikkeuksia, kuten hyvää jasmiiniteetä, lukuun ottamatta. Kun taas luen teeblogeja, tunnen oloni hyvin aloittelijaksi ja tietämättömäksi moukaksi.
Hifistelykin on suhteellista.
